Feminismin käsite ja mihin sitä käytetään

Käsitteet syntyvät tiettyinä aikoina oman aikansa tarpeisiin. Käsitteitä varioidaan, eri kontekstit värittävät niitä eri tavoin. Ajan kuluessa käsitteiden merkitykset saavat uusia vivahteita ja niiden käyttötavat muuttuvat. 

Viime aikoina minua on kiinnostanut erityisesti sana ’feminismi’ ja sen käyttö mediassa ja arjessa. Mitä sanalla tarkoitetaan tänään, miten sitä käytetään - vai käytetäänkö? Päätin tänä syksynä tehdä aiheesta sunnuntaiaamupäivätutkimusta, eli merkitä muistiin aina, kun törmäsin mediassa sanaan 'feminismi'.

Alkusyksystä uutisoitiin feministisestä taloustieteen professorista Naila Kabeerista, joka määrittelee feministisen taloustieteen keskittyvän prosesseihin ja valtasuhteisiin muuttujien takana. Kiinnostavaa! Helsingin Sanomissa oli myös ilahduttavan iso juttu toimittaja ja kirjailija Caitlin Moranista, ”kokopäiväfeminististä”, joka kannustaa naisia nousemaan ahdistelua vastaan ja puhumaan avoimemmin seksistä. Margaret Atwoodin dystooppinen romaani Orjattaresi sai jatkoa, kun sen jatko-osa Testamentit teos julkaistiin myös suomeksi. Tulvan kannessa ollut kuva naisen sukuelimistä herätti keskustelua. Lontoossa avattiin vaginamuseo. Kuningatar Elisabethin imagon feministisestä sävystäkin kirjoitettiin. Suomen hallitusta vaadittiin julistautumaan feministiseksi toimijaksi. Omanlaisensa tulkinnan feministisestä intersektionaalisuudesta esittivät keskustalaiset, jotka peräänkuuluttivat naisten oikeutta jäädä kotiseuduilleen synnyttämään – öö, miten se nyt menikään? Palstatilaa saivat myös feministiset noitapiirit, jotka kokoontuvat ympäri maailmaa purkamaan yhteiskunnan normeja yhdistäen taidetta, yhteiskuntatieteitä ja esoteriaa. Hmm. Näin joulun alla peräänkuulutetaan feministisiä joulupukkeja, siis sellaisia, jotka eivät oleta lapsen sukupuolta tietynlaiseksi ja joilla ei ole ’käppäukkoarvoja’.

Feministinen syksy on siis ollut vilkas ja monipuolinen. Feminismi elää. ”Nyt feminismikin näyttää kelpaavan positiivisten poliittisten muotisanojen joukkoon” totesi toimittaja Jussi Lehmusvesi kolumnissaan (HS 15.11.2019).

Jos mediassa feminismi sana onkin yleistynyt, niin opetustilanteiden arjessa käsite on tullut vastaan harvemmin. Näin siitä huolimatta, että monet feministiset pedagogiset käytännöt ovat korkeakoulujen arkipäivää. Tänä syksynä olen ilahduttavan usein kävellyt luokkatilanteeseen, jossa feministinen keskustelu on jo käynnissä - vaikka opiskelijat eivät niitä feministisiksi kutsuisikaan. Opiskelijat ovat keskustelleet mm. turvallisesta tilasta ja ottavat oma-aloitteisesti esiin pronomini-käytännöt (he/she/they), vaikka se ei koskisi henkilökohtaisesti juuri heitä.

Eräässä konferenssissa Ruotsissa olin syksyllä seuraamassa paikallisen opiskelijaryhmän työpajan summausta, joka tapahtui esityksellisessä muodossa. Työpajan tarkoituksena oli ollut kehittää ’auto-theoryn’ käsitettä taiteellisessa tutkimuksessa. Teorian määrittelyt kuulostivat yllättäen hyvinkin tutuilta: ruumiillinen kokemus, paikantuminen, kriittinen sitoutuminen sekä abstraktin maskuliinisuuden ja kanonisoidun tiedon vastustaminen. Feministinen käsite siis, ajattelin. Esitystä seuranneessa yleisökeskustelussa minun oli pakko kysyä, miten opiskelijat suhtautuvat feminismi-sanaan/käsitteeseen, ja oliko joku syy siihen, miksi sitä ei esittelyssä mainittu? Joku sanoi, ettei ollut tullut ajatelleeksi sitä. Toinen täydensi, että toki feminismi on siellä, vaikka sitä ei mainita, se on niin ilmeistä, ettei sitä ole tarvetta mainita. Tavallaan on hienoa, että feministisistä käytännöistä on tullut joissain paikoissa niin itsestään selviä, ettei niitä tarvitse enää nimetä feministiseksi. Samaan aikaan ajattelen myös päinvastoin: on tärkeää muistaa, mistä traditiosta jotkut käsitteet ja käytännöt tulevat – koska ne eivät tule tyhjästä.

Pilvi Porkola