Ilmastonmuutos on parhaillaan leikkaamaisillaan läpi
yhteiskunnallisen keskustelun, ja muutkin ympäristökriisit ovat saaneet sen
vanavedessä tukevampaa jalansijaa mediassa ja politiikassa. Myös feministisen
tutkimuksen piirissä ympäristökysymykset hiljalleen valtavirtaistuvat
historiallisesta ekofeministisestä marginaalistaan: esimerkiksi tämänvuotisilla
sukupuolentutkimuksen päivillä Helsingissä ohjelmassa oli laadukas ja
moniääninen, joskaan ei kovin vahvasti tutkimusorientoitunut keskustelupaneeli
ilmastonmuutoksesta ja väkivallasta. Entäpä feministinen pedagogiikka – mitä
annettavaa sillä on ympäristökriisien aikakaudella?
Ympäristökriisit ovat yhteiskunnallisia kriisejä:
poliittisia, sosiaalisia, kulttuurisia. Sellaisina niissä ja niihin
vastaamisessa on sisäänrakennettuna kysymyksiä eroista, eriarvoisuuksista ja
oikeudenmukaisuudesta, jotka ovat feministisen tutkimuksen ja pedagogiikan
ytimessä. Feministisen tutkimuksen kautta ympäristökriisien erojen dynamiikkaa
on mahdollista ymmärtää ja feministisen pedagogiikan avulla tehdä
ymmärrettäväksi. Samalla ympäristökriisit suuntaavat sekä tutkimusta että
pedagogiikkaa uudelleen: esimerkiksi ei-inhimillisen luonnon ohittamaton
läsnäolo, ympäristöongelmien globaali paikantuneisuus ja toiveikkaiden
tulevaisuushorisonttien sumentuminen tuovat esiin uusia tai toistaiseksi
aliteoretisoituja erontekoja sekä uudenlaisia tai vähänkäytettyjä näkökulmia jo
näkyväksi tehtyihin eroihin kuten sukupuoleen.
Yhteiskunnalliset ympäristökriisit eivät rajoitu tietyille
elämänalueille tai yhteiskuntapoliittisille sektoreille, kuten energia-,
liikenne- tai maatalouspolitiikkaan, vaikka inhimillisen ja ei-inhimillisen
materiaalis-diskursiivisina rajapintoina nämä toiminnot keräävätkin ansaittua
huomiota. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kaltainen syvä ja laaja kriisi ulottuu
perustavanlaatuisiin kysymyksiin (ihmisenä) olemisesta, tietämisestä ja tiedontuotannosta.
Feministiset ontologiat, epistemologiat ja metodologiat ovat jo kauan
keskustelleet kriittisesti (tieteen)filosofian valtavirtojen kanssa, ja
esimerkiksi tiedon erot ja ongelmat ovat keskeisiä myös feministisessä
pedagogiikassa. Tieto ymmärretään ja tehdään opetuksessa näkyväksi
tilanteisena, kokemuksellisena, osittaisena ja rakentuneena sekä tietäminen
eettisesti vastuullisena toimintana. Herkkä ja monipuolinen ymmärrys tiedosta
ja siihen kytkeytyvästä vallasta edesauttaa monimutkaisten ja yhteiskunnallisesti
lataututuneiden ilmiöiden ymmärtämistä ja niihin vaikuttamista.
Feministisen pedagogiikan suhde meneillään oleviin
ympäristökriiseihin on monilta osin avoin kysymys. Erojen ja tietämisen
tematiikat ovat siinä keskeisiä, mutta epäilemättä monilla muillakin tavoilla
kuin tässä lyhyesti kuvailluilla. Niiden lisäksi muita risteäviä näkökulmia
voivat olla esimerkiksi kehollisuus, affektit, normit, arjen politiikka sekä
solidaarisuuden ja aktivismin käytännöt. Se, millaista keskustelua ympäristökriiseistä
ja feministisestä pedagogiikasta tulevaisuudessa syntyy, jää nähtäväksi – ja
tehtäväksi. Osana Sukupuolentutkimuksen yliopistopedagogiikkaa -kurssin
suorittamista tamperelainen työryhmä, allekirjoittanut mukaan lukien, järjestää
31.1.2020 Tampereen yliopistolla feministisen pedagogiikan iltapäivän otsikolla
Kenen tieto? Entäs erot? Feminististä
yliopistopedagogiikkaa ympäristökriisien aikakaudella. Tilaisuus on
avoin kaikille feminismistä, pedagogiikasta ja/tai ympäristökysymyksistä
kiinnostuneille.
Kiitos PH tästä todella ajankohtaisesta blogikirjoituksesta! Tätä ilmastonmuutostematiikkaa ja sen suhddetta feminismiin ja feministiseen tutkimukseen avattiin myös taannoisen Gender Studies Conferencen hienossa paneelikeskustelussa Helsingissä. Tuot todella hyvin esille, miten ilmastonmuutos kriisinä todella läpäisee kaikki elämänalueet ja siten myös feministiset ontologiat, epistmologiat, metodologiat ja pedagogiikat. Tästä asiasta ei voi tarpeeksi puhua. Kiitos!
VastaaPoistaJa kiitos myös tämän Tampereen fempeda-iltapäivän mainostamisesta, tosi mielenkiintoinen teema!
Hyvin kirjoitettu! Tartun tuohon, että "muita risteäviä näkökulmia voivat olla esimerkiksi kehollisuus, affektit, normit, arjen politiikka sekä solidaarisuuden ja aktivismin käytännöt". Viime aikoina olen miettinyt, miten esimerkiksi tietynlainen vieraslajisiin kohdistettu väkivalta luonnollistetaan kulttuurissamme, ja miten siihen puuttuminen saa aikaan hyvinkin tunteikkaita reaktioita (vrt. Jenni Haukion kiitospuhe, Unicafen päätös lopettaa naudanlihan tarjoilu). Affektit, ympäristöpuhe ja erojen politiikka (ja solidaarisuus vieraslajisten kanssa ja aktivismi heidän puolestaan) ovat todellakin päivänpolttama aihe, jota on syytä tarkastella feministisen tutkimuksen ja opetuksen piirissä.
VastaaPoista